
Noora on oululainen tanssinopettaja, koreografi ja tanssija. Nooran tanssitaival alkoi yhdeksän vuotiaana ja hän on oululaisen tanssikentän kasvatti. Pääasiassa Noora on treenannut tanssia Tanssikeskus Citydancen omien sekä vierailevien opettajien johdolla sekä Oulun ammattikorkeakoulussa tanssinopettajan tutkinto-ohjelman opettajien ja ulkomaisten vieraiden kanssa. Lisäksi Noora on käynyt tanssitunneilla muun muassa New Yorkissa ja Pariisissa.
Päälajeina Noora tanssii ja opettaa nyky-, show- ja jazztanssia, mutta myös esimerkiksi musikaalitanssit, baletti, useat katutanssilajit ja kansantanssi ovat tulleet tutuiksi tanssinopettajakoulutuksen aikana.
Noora on esiintynyt ja kilpaillut jo harrastuksensa alkuvaiheesta asti ja tanssiminen Citydancen erityiskoulutusryhmissä on antanut hyvän käsityksen tavoitteellisesta treenaamisesta. Noora on myös yksi Korpikomppanian perustajajäsenistä. Korpikomppania on esiintynyt vuosien varrella useissa tapahtumissa, mm. Peter Franzenin “Tumman veden päällä” -elokuvan ensi-illassa, “Häpeän miehet” -näytelmäteoksessa ja Uuden musiikin lokakuu -tapahtumassa. Ryhmä on kilpaillut menestyksekkäästi Performing Arts SM-kisoissa, joista Nooralla on useita muodostelma- ja pienryhmäsarjojen mitaleita.
Noora on opettanut tanssia ja ohjannut tanssillista ryhmäliikuntaa jo 16-vuotiaasta asti. Työnantaja kuvaa Nooraa opettajana seuraavasti: “Nooran ote opettamiseen on ihmisläheinen ja lempeä, hän ottaa oppilaat huomioon ensisijaisesti yksilöinä ja työskentelee heidän kanssaan sitoutuneesti ja antaen paljon itsestään.”
Opetuslajit: Show, Nykytanssi, Rytmitossut, Dance!

Yhteystiedot
Tyrnäväntie 16 D
Terminaali
90400 Oulu
Asiakaspalvelu
Vko 9
Ma- T1 16.00-20.00
Ke 16.00-18.00
To Suljettu
Pe 14.00-16.00
La - Su Suljettu
Laskutus ma-to 11-13